• Facebook
  • LinkedIn
  • Youtube
 
Finland  
 
 

Jari Kaukonen ISTT:n varapuheenjohtajaksi

Kansainvälinen kattojärjestö ISTT (The International Society for Trenchless Technology) on nimittänyt Suomen FiSTT ry:n puheenjohtajan RI Jari Kaukosen hallituksen varapuheenjohtajaksi ensimmäisenä pohjoismaisena edustajana koko ISTT:n historiassa. ISTT on perustettu vuonna 1986.

 

ISTT kehittää ja edistää maanalaisten putkistojen rakentamista ja uusimista rakenteita rikkomattomin menetelmin mahdollisimman vähin kaivuutöin aina kun se on mahdollista.

”Tuon hallitukseen pitkäaikaista kaivamattoman tekniikan kokemusta ja osaamista. Olen tehnyt ensimmäiset sujutukset jo vuonna 1982. Olen myös ollut kansallisen järjestön FiSTT:n yhdistystoiminnassa mukana sen perustamisesta vuodesta 1999 lähtien. Henkilöjäsenenä liityin kansainväliseen ISTT-järjestöön jo vuonna 1987. Hallitusjäsenyys tukee myös työtäni WSP Finland Oy:ssä, joka tunnetaan monialaisena vaativien rakennuskohteiden suunnittelijana ja rakennuttajana”, Jari Kaukonen sanoo.

”Koska WSP on globaali 34 000 hengen yritys, on luonnollista, että meiltä löytyy No Dig -osaamista Suomen lisäksi myös muista maista ja tällainen globaali toiminta hyväksytään myös järjestömaailmassa. On suuri kunnia olla WSP:n ensimmäinen hallitusjäsen tässä organisaatiossa. ISTT:n verkoston kokemus on kauttani koko Suomen käytössä”, hän huomauttaa business-mahdollisuuksista.

Vuonna 2014 Kaukonen nimitettiin ISTT:n ensimmäiseksi pohjoismaalaiseksi hallituksen jäseneksi sen 30-vuotisen historian aikana. Suomen yhdistyksen FiSTT:in hallituksen puheenjohtaja Kaukonen on ollut vuodesta 2010.

Jari Kaukonen on toiminut infra- ja ympäristöalan luottamustehtävissä alan liitoissa, yhdistyksissä sekä valmennustehtävissä alan koulutuslaitoksissa. Työuran hän on tehnyt pääosin alan urakointi- ja suunnittelutoimistoissa. Nyt hän työskentelee WSP Finlandin infran asiantuntijoiden johtajana.

Pohjoismaissa nimitys tarjoaa merkittävää näkyvyyttä alalla

”Nimitykseni jälkeen pohjoismaisilla kansallisilla järjestöillä, kuten FiSTT:llä Suomessa, on mahdollista päästä järjestämään isoja kansainvälisiä konferensseja omassa maassaan. Olemme FiSTT:ssä tekemässä jo aloitteen kansainvälisen ISTT No Dig 2020 -konferenssin saamiseksi Helsinkiin vuonna 2020”, sanoo Kaukonen.

”Puhutaan merkittävästä uudesta kansainvälisestä tapahtumasta Suomessa,” hän jatkaa.

Joka vuosi pidettävä kansainvälinen konferenssi kerää noin 30 eri maan toimijat koolle. Tapahtuma rakentuu näyttelystä sekä konferenssista. Näytteilleasettajia on ollut yli 100. Konferenssiin on osallistunut keskimäärin noin 300 - 500 kävijää.

Lisäksi olemme suunnittelemassa lähempää yhteistyötä toimijoiden kesken Euroopassa. Olemme suunnitelleet Trenchless Europe -tapahtumaa pidettäväksi Suomessa ensi vuoden syksyllä.

Kaivamattoman tekniikan markkinat kasvussa

”Kaivamattoman tekniikan markkinat ovat kasvaneet joka vuosi niin globaalisti kuin maassammekin. Suomessa tosin kasvu on ollut hitaampaa kuin muualla”, Kaukonen sanoo.

”Nyt halutaan enenevässä määrin käyttää kaivamattomia menetelmiä putkistojen maanalaisessa rakentamisessa ja uusimisessa. Näin voidaan estää luonnon tuhoamista silloin, kun työt voidaan tehdä auki kaivamatta. Tämä kiinnostaa nyt selkeästi enemmän päättäjiä ja alan toimijoita”, Kaukonen sanoo.

Kasvavia sektoreita vuonna 2017 ovat esimerkiksi vesiväylien, lentoliikennettä palvelevan infran ja energiahuollon rakentaminen.

Esimerkiksi suuntaporausmenetelmällä voidaan asentaa maan alle myös sähkökaapeleita ja kuituoptiikkaa vesijohtojen lisäksi. Koska pintamaa-aineksia ei työvaiheiden aikana rikota, vältytään isoilta jälkitöiltä, jotka ovat usein kalliita ja häiritsevät pitkään alueen käyttöä. Menetelmää onkin käytetty paljon juuri infrarakentamisessa.

Lisätietoa:
www.fistt.net
http://www.istt.com

 

Yhteystiedot:

Jari Kaukonen
Jari Kaukonen Sales Manager
+358 400 843 951, +358 207 864227